![]() |
![]() |
||||||||
|
Tottelevaisuus
Mikä sen mukavampaa kuin kodissa elää koira joka tietää ja osaa perheen yhteiset säännöt. Tottelevaisuus koulutus pitää aloittaa jokaisen koiran kanssa jo ihan pienenä pentuna. Mitä vanhemmaksi koira elää ilman rajoja sitä vaikeampaa on niitä rajoja luoda. On tärkeää että laumassa (perheessä) on koiralle johtaja joka huolehtii elämisen perustarpeista. Kun koiralla on turvallinen koti ja ohjaaja, yhteiselämä on helpompaa. Oulun Seudun Bernit ovat yrittäneet saada kaikki jäsenemme mukaan tokoilemaan. Pyrimme pitämään yhteisiä tottelevaisuus harjoituksia ympäri vuoden. Tarkoitus on saada kaikista berneistämme yhteiskuntakelpoisia. Homma ei ole niin kamalan vakavaa ja yleensä harjoitukset päättyvätkin yhteiseen leikkiin. Mitä TOKO on? Se tarkoittaa tottelevaisuuskoulutusta ja tottelevaisuuskoetta. Koiraharrastaja kuulee varmaan monesti puhuttavan tokosta ja BH kokeesta ym muista ihmeellisistä sanahirviöistä. Tarkoitus olisi kertoa yksinkertaisesti mitä niillä tarkoitetaan. TOKO tarkoittaa virallisesti tottelevaisuus koetta. tokoa on kylläkin monenlaista. Arkitottelevaisuutta, kilpailumielessä harjoiteltavaa tokoa ja palveluskoira tokoa. Arkitottelevaisuus on sitä, että koira toimii omistajan haluamalla tavalla. Mikä on mielestäni jokaisen koiranomistajan velvollisuus. Kun koira tietää kuka on lauman johtaja niin selvitään arkipäivän askareista sujuvammin. Perusasioita on että koira ei vedä hihnassa, ei rähise vastaantulijoille, antaa vieraiden tulla rauhassa sisälle, ei hypi vasten ihmisiä, ei ryykäile ovista, väistää laumassa ylempiarvoisia ja ehdottomasti tulee kutsusta luokse. Virallisiin tottelevaisuuskokeisiin tähtäävät koirakot (koira+ohjaaja) harjoittelevat erilaisia tottelevaisuus liikkeitä, kuten esimerkiksi paikallaan makaaminen, luoksetulo ja seuraaminen. TOKO koe on jaettu neljään eri tasoluokkaan: Alokasluokka (ALO), avoinluokka (AVO), voittajaluokka (VOI) ja Erikoisvoittajaluokka (EVL). Koirakon saatua alokasluokassa ykköstuloksen eli pisteitä yli 160 (maksimi 200) saavat he siirtyä ylempään luokkaan. Jokaisessa luokassa on määritelty tietty pisteraja joka täytyy saada saadakseen ykköstuloksen. Kun koira on saanut ylimmässä eli erikoisvoittajaluokassa kolme kertaa ykköstuloksen tulee siitä tottelevaisuusvalio (edellyttäen että koiralla on näyttelyista vähintään H). Palveluskoiralajeissa kuten esimerkiksi jälki ja haku, kuuluu kokeeseen myös tottelevaisuus osa. Jokaisessa lajissa on kolme tasoluokkaa: 1 -luokka, 2-luokka ja ylin 3-luokka. Tasoluokka määräytyy koiran menestyksen perusteella. Tottelevaisuusosa on lajeissa luokittain samanlainen. Siinä koira tekee ohjaajansa käskystä erilaisia hallittavuusliikkeitä, kuten pysyy makuulla paikallaan, tulee käskystä luokse, noutaa esineen, ylittää esteitä sekä seuraa ohjaajansa sivulla halukkaasti. Käyttäytymiskoe eli BH koe. Kokeessa tarkastetaan onko koira hyvin käyttäytyvä ja ympäristöönsä luonnollisen välinpitämättömästi suhtautuva. Kokeessa on ensin tottelevaisuusosio jossa testataan esim. paikallaolo, seuraaminen ja laukausarkuus. Koiran suoriuduttua tuomarin mielestä riittävän hyvin tottelevaisuus liikkeistä jatkaa koira kaupunkiosuuteen. Kaupunkiosuudella koiran täytyy osata käyttäytyä liikenteessä ja suhtautua toisiin koiriin rauhallisesti. Vuoden 2000 alusta käyttäytymiskoe on Suomessa pakollinen esikoe kaikkiin palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin. Se soveltuu myös erinomaisesti kaikkien koirien sosiaalisuuden ja koulutustason mittaamiseksi. Käyttäytymiskokeeseen saavat osallistua kaikki rekisteröidyt koirat sekä vuoden 2000 alusta rekisteröimättömät koirat, kunhan ne on tunnistusmerkitty Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Käyttäytymiskokeessa koiran tulee olla vähintään 12 kk ikäinen ja sen tulee olla rokotettu SKL:n määräysten mukaisesti. Mielestäni tokoilun tulisi olla mielekästä puuhaa molemmille. Aina ei tarvitse olla tavoitteena mestaruus, vaan tarkoitus on saada koiran ja omistajan välinen suhde toimimaan. |